top of page
Поиск

Syksyinen Korkatti 23.09.2020



Kauniina kuulaana syyspäivänä on poikkeuksellisen lämmintä. Villa Korkatissa tehdään yrityksen mainosvideota, joka kuuluu yhteen Kulttuurikauha hankkeen ja SVS Haapaveden osaston osajärjestelyn piiriin. Olemme olleet mukana kaikissa matkailukohteiden mainosvideoissa sekä järjestelemässä, että toteuttamassa videoita. Nyt on Korkatin vuoro. Teemme samaan yhteyteen myös ruoanvalmistusvideon Korkatin luontopolun laavulta. Videossa on lyhyt kuvaus mistä paikasta on kyse.

Laavun nuotiopaikalla ruoan laitossa on hieman omia haasteita, mutta kyllä on hienoa olla ulkoilmassa, nuotion savussa kokkaamassa. Tunnelma on todella poikkeava normaalista keittiöstä. Teemme osan valmistuksesta suoraan avotulella, mutta käytämme apuna kaasuhellaa, sillä nuotio vaatii aina omat astiansa. Ne nokeentuvat, eikä samoja kattiloita ole enää mukava käyttää kotikeittiössä. Valurautainen paistinpannu on toki ollut jo pitkään – kuten myös nokikahvipannu – avotuli käytössä.

Tällä kertaa olemme valinneet syksyn teeman mukaisesti keitoksi riistakeittoa, joka nimettiin ”Hirvenliha patakeitoksi”. Jälkiruokakin nimettiin tunnelman mukaisesti ”Metsäjälkkis” nimiseksi. Jälkiruoka on todella herkullista: tuoreita karpaloita ja kinuskikastiketta ja toisena kuulaaksi sokerissa paistettuja omenalohkoja, myös se kinuskikastikkeessa. Hirvikeittoon on löytynyt hieman liiankin hyvä pala petite tender lihaa, mutta kun nyt tehdään, niin tehdään sitten myös hyvää. Perunoiksi löytyi omasta maasta Mozart perunalajiketta, joka on kuoren väriltään punainen. Väristään huolimatta se ei ole jauhoisen uuniperunan Rosamundan kaltainen, vaan erinomainen niin maultaan kuin keittämisen kestävyydeltään. Tällaista siitä sitten tuli, tunnelmallista ja herkullista.




bottom of page