
Synkkänä syksyisen harmaana, mutta sangen lämpimänä päivänä, kokoonnuttiin pitkästä aikaa opiston tiloissa, luokkahuoneessa. Perinteiseen tapaan aloitimme kahvilla ja tällä kertaa mehulla, sillä teekeitintä meille ei ollut muistettu toimittaa. Taas kerran hyvää suolaista piirasta ja tuulihattuja, joten kyllä passasi aloittaa kerhopäivä.

Diana oli kerännyt kattavan esityksen Suomalaisten eri juhlatilaisuuksista, sekä kirkollisten, valtiollisten että muuten kulttuuriin vakiintuneista juhlapäivistä. Erilaisia juhlia, joita vietetään maassa maan tavalla, kuten on tapana sanoa. Suomalaisten juhlapyhien juuret ovat kristinuskossa. Monet uudet juhlat kuten Halloween tai erilaiset henkilöihin liittyvät juhlat (ystävänpäivä, isänpäivä jne.) ovat muotoutuneet enemmänkin kansainvälisistä malleista, joita on tuotu myös Suomeen. Esimerkkinä voisi pitää Halloween juhlaa, sillä sitä juhlittiin ennen Kekrinä, mutta aihe on suurin piirtein sama eli syysjuhla, jossa aihe on vahvasti maatalouteen liittyvä kasvu- ja laidunkauden päättyminen.
Juhlia käytiin läpi laidasta laitaan ja niistä käytiin mielenkiintoisia keskusteluja.
