
Äitienpäivän ”aattona” kokoonnuttiin taas opetusravintola Noran keittiöön, jossa Raili Heikkilän johdolla teimme suomalaisia erikoisuuksia. Jaettiin taas kerholaiset kahteen ryhmään, jossa toiset tekivät Railin kanssa pannukakkua ja toiset Ronaldin kanssa lämpimiä voileipiä. Lopultakin korona rajoituksia oli hieman lievennetty, joten pystyimme kokoontumaan vajaan 20 hengen ryhmänä. Tehtiin tarjottavaa vieraallemme Emäntä Helinä Niemelälle, joka tuli kertomaan minkälaista on olla maatalon lasten äitinä. Helinä tulikin sopivasti, kun meillä oli saatu tarjottavat valmiiksi ja Diana toivotti hänet tervetulleeksi. Helinä, joka toimii kolleganamme niin kaupungin valtuustossa kuin hallituksessakin, kertoi, miten aikoinaan rakastui ja muutti asumaan Haapavedelle vuonna 1989. Hän on opiskellut Oulun yliopistossa matematiikka, kemiaa, fysiikkaa ja tietotekniikka sekä toiminut opettajana Nivalassa. Hänellä on seitsemän lasta ja kaksitoista lastenlasta. Samalla, kun hoiti 50 lehmän lypsykarjaa, kiiruhti lapset hoitoon ja lähti Nivalaan opettamaan, huolehti lisäksi talon emännöinnistä. Heillä on ollut ns. kesäpoikia töissä noin 50 kappaletta, joiden kanssa sanojensa mukaan oli välillä helpompaa välillä vaikeampaa. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on myöntänyt kaksi vuotta sitten Helinälle äitienpäivänä myönnettävän kunniamerkin ansioituneille äideille: Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan mitalin kultaristein.

Helinällä oli oma mitalinsa mukana, jota kerholaiset mielellään halusivat nähdä ja kuvata. On harvinaista saada tavata tällainen ansioitunut äiti, ja sellainen sattuu meillä olemaan täällä Haapavedellä, josta kaikki olemme hyvin ylpeitä. Helinää kiiteltiin kukkasin sekä hienolla taululla, jonka Dianan täti on maalannut. Lisäksi oma kondiittorimme Marina oli valmistanut maistiaisiksi omia tuotteitaan, joka myös Helinälle luovutettiin. Mukava kerhopäivä, josta ainakin osa naisista kiiruhti seuraavaan tapahtumaan osastomme järjestämään tanssikerhoon.


