
Aiheena: Venäläinen keittiökoulu
Alkuruoka: Sillisalaatti (silli turkin alla)
Pääruoka: Borssi keitto
Lisukkeet: Leipä ja smetana
Jälkiruoka: Rahkapaistos, tee
Juomat: Vesi ja mehu
Talven kylmimpään aikaan, tai piti olla niin, lämpötilan kuitenkin vaihdellessa nollan molemmin puolin, kelin ollessa pimeän sateinen ja synkkä, matkamme taittui Kalajoen Venäjä viikon ruokatapahtumaan JEDUN keittiötiloihin. Jonkun verran tehtiin esivalmisteluja, sillä perinteisen ruokapajan kestäessä vain muutaman tunnin, ei olisi ollut aikaa keittää borssi keiton pohjalientä useampaa tuntia. Taiteillen siis keittokattila auton kyytiin ja kaikki mahdolliset hankitut raaka-aineet matkassa kohti vuoden ensimmäistä rukopajaa.
Esivalmistelut ja keittiöön tutustumiseen varattiin tunti aikaa ja kyllä se aina täpärälle menee. Kaikki paikat ovat aina hieman erilaisia ja koska astia sekä kaikki muuta padat, kattilat veitset ja vimpaimet, tulee palauttaa omille paikoilleen, on käytävä läpi mikä missäkin on. Pöydät koristellaan ja kaikki laitetaan valmiiksi, kun osallistujat saapuvat. Olimme varautuneet jopa 50 osallistujaan, mutta kolmenkymmen paikkeille jäi tulijat tähän tilaisuuteen. Jaettiin porukka ryhmiin ja alettiin valmistella alku- pää- ja jälkiruokaa omissa tiimeissä. Tämä on aina se mukava vaihe, kaikilla on kiire, kova puheen pulputus monella kielellä ja vaikka näyttää siltä, ettei tästä sittenkään ehkä valmista tule niin kappas vain, kohta on kaikki valmista ja aletaan maistella tuotoksia. Onnistuimme taas kerran, todella hyviä kaikki ja ehkä erikoisesti sillisalaatti ole nyt parempaa kuin ensimmäisellä kerralla, koska silliä oli oikeasti paljon enemmän. Miksi aina arvostelen onnistuneeksi? Kun kuvat julkaistaan, alkaa puhelimet soimaan viestintä välineet piipata: meille kanssa! Ja mehän tulemme.