top of page
Поиск

Metsästys ja kalastus. 24.9.2020 klo 16:00-18:15



Osa kokoontui ensin opiston eteen, josta ohjatusti ajettiin hanhenmarssia Korkkattiin luontopolun laavulle, jonne Ronald oli tullut jo sytyttämään tulia nuotioon ennakkoon. Villa Korkattin isäntä Joni Humaloja piti esitelmän lähialueen historiasta, Ruusu Rantasen kotimarjatilasta ja siellä valmistetuista likööreistä sekä viineistä. Toisena aiheena oli sodanaikana kahden saksalaisen lentokoneen tapaturmaisesta putoamisesta Haapavedelle. Toinen Kytökylään, toinen Ainaliin, keskinäisen törmäyksen takia.





Keskusteltiin Suomessa metsästyksen säädöksistä, josta Rolle kertoi lyhyesti linnustuksesta, sekä hirvestyksen aikatauluista että metsästyksestä yleensä. Aihe oli osallistujille sangen mielenkiintoinen ja siitä keskusteltiin vilkkaasti. Diana toimi tulkkina, koska vielä ei ihan pärjätä yhteisellä kielellä suomeksi, eikä myöskään venäjäksi. Lopuksi syötiin Rollen tekemää hirvenlihacocktailpaloja tummalla leivällä sekä hirvikeittoa. Jälkkäriksi vielä Dianan loihtimaa ”metsäjälkkistä”, karpaloita kinuskikastikkeella. Nokipannu kahviakin oli tarjolla, joten viilenevä ilta päättyi mukavissa merkeissä.












bottom of page