
Tämä Pietarin Inkerin liiton resepti saatiin hyvissä ajoin ja pidettiin oikein Shaslikki-ilta jossa resepti valmistettiin. Lisänä oli vielä herkullinen kylmä Borssi keitto, joka tehtiin neljäntenä päivänä, mutta tässä mukana kuva tuotoksesta.
Uskomattoman upeassa auringon paisteessa ja perinteisenä kalenterin Juhannuspäivänä, saimme viettää mahtavan yhteisen hetken kerrassaan hienossa säässä. Pitkän pandemian jälkeen tämä tuntui entistäkin juhlavammalta ja paremmalta saada kohdata ystäviä, osaston jäsenistöä ihan kasvokkain. Olimme juuri, Diana ja Ronald, tulleet videokuvauksista – video Haapavedestä – joka filmattiin ystävyyskaupunki Belomorskiin, heidän ’Haapavesi päivän’ aikaan heinäkuussa esitettäväksi. Anna oli ommellut meille hienot asut, jota Diana kantoi vielä shaslikki tilaisuudessa.
Shaslikki ohjeet olimme saaneet Kulttuurikauha hankkeen huipentumaan Makupäivät-maratonin reseptinä. Hieman olemme joutuneet muuttamaan alkuperäistä suunnitelmaa saada kaikkia yhteistyökumppaneita ympäri Venäjää Haapavedelle ruokafestivaalien muotoiseen tapahtumaan. Olemme pitkin koko pandemian aikaa sen sijaan tehneet ruoanlaittovideoita, joita nyt sitten saamme vastaavasti toisin päin. Kaikista ruoan valmistusvideoista tehdään täällä maalin mukaan eri ruokalajit. Nyt oli Pietarin Inkerin liiton ruokaresepti pohjana. Tämä tilaisuus myös kuvattiin ja toimitetaan heille nähtäväksi, miten onnistuimme. Ensi viikon maanantaista aloitamme sitten maratonin päivittäin tehtyjen ruoka-annosten valmistuksessa, jossa perjantaina on Haapaveden versio Ruustinna Nora Pöyhösen perinteisten reseptien avulla. Ruustinnan matkassa, tehdyssä kirjassa on näistä upeista vanhoista resepteistä ja historiasta tehty kooste.
Ilta sujui mukavasti ja koska Jurilla oli kitara mukana, hän soitti ja lauloi meille muutaman tunnelmaan sopivan mukavan venäläisen laulun. Paikalla oli reilu 20 henkilöä, joista osa jäi vielä ruokailun jälkeen mökkiin saunomaan ja viettämään yhteistä aikaa.