
Tälle gastronomisen Makupäivät-maraton viimeiselle, eli viidennelle päivälle varattiin hieman enemmän aikaa sillä kyseessä, oli täysimittainen lounas keittiön tervehdyksen, alkukeiton, pääruoan ja jälkiruoan muodossa. Ruustinnanhovin Satu onneksi hieman auttoi meitä tässä jälkiruoan kanssa, joka oli raparperi piirakka. Myös pääruoan porsaan noisetit hunajalla haudutettujen juuresten kanssa hän oli meitä auttamassa. Nämä kaksi osaa on suoraan Ruustinnan matkassa kirjasta olevista resepteistä. Alkukeittona oli kylmä Gaspacho keitto Haapasoppa tyyliin, joka on oma versiomme. Keittiön tervehdyksenä Kulttuurikauha hankkeen saatossa kehittämämme, ja versiomme, herkullisesta rapusalaatista kirjolohen mädillä päällystettynä.
Pieni ohjelmanumerokin oli tälle viimeiselle päivälle. Raili Heikkilä ja Leena Ruuska esitelmöivät Ruustinnanhovin sekä Paakkilan vanhan pappilan historiasta. Aiheet sopivat hyvin sillä molemmat liittyvät vahvasti toisiinsa ja olimmehan juuri Ruustinnanhovin päärakennuksessa pitämässä tilaisuuksiamme koko viikon. Vieraita oli parikymmentä, kovin paljon enempää ei tähän ravintolatilojen osaan mahdukaan. Onnistunut oli tämäkin päivä ja koko tapahtuma jää muistoihimme kalliina muistona.