top of page
Поиск

Makupäivät-maraton Ruustinnanhovissa 28.6-2.7.2021, Eesti, Jöhvi 1.7.2021



Neljäntenä päivänä siirryttiin Eestin puolelle, josta Jöhvistä oli meille lähetetty reseptit ja video. Keittiössä pistettiin taas tuumasta toimeen, kattilat levyille ja liha uuniin. Haudutusaikoja ei oikein niin pitkiä kuin ohjeessa oli voitu noudattaa, mutta saatiin kuitenkin ruoka kypsäksi, vaikka hieman minuuttipeliksi menikin ennen kuin vieraat saapuivat. Osin hieman viivästytti ylimääräinen kauppareissu, sillä jostakin syystä meillä ei ollutkaan ohrasuurimoita. Kaikki muu sitten valmiiksi, vedet kiehumaan liemet imeytymään ja muut raaka-aineet paistumaan, sillä heti kun saatiin suurimot keittiölle, ne oli laitettava kypsymään. Eipä jäänyt siihen yhtään ylimääräistä aikaa, mutta kylläpä tuli maistuva Kruboto. Alkuruokana oli Petroskoista lähetetty kesäinen borssikeitto, joka oli niin hyvää, että sitä käytiin jopa santsaamassa. Tyytyväiset vieraat on onnistumisen merkki, niin oli tänä neljäntenä Makupäivät-maraton päivänä.





bottom of page