top of page
Поиск

Kostamuksen ruokapaja Koulu Nro 1 08.12.2018



Aiheena: Yhteistyössä Suomalainen ja Venäläinen keittiö

  • Suomalainen maitoon tehty lohikeitto

  • Keitetyt jauheliha pelmenit

  • Koristellut piparkakut

  • Joulutortut

Saimme mukaan 11 hengen ryhmän, vaikka alkujaan ilmoittautuneita oli melkein parikymmentä. Ehkäpä onneksi niin, sillä koulun tilat olivat rajalliset. Koulun oppilaita vanhempineen oli niin runsaslukuinen määrä, että emme olisi mahtuneet suuremmalla joukolla. Nyt meitä oli yhteensä 47 keittiö puuhissa. Oppilailla oli koulupäivä, vaikka oli lauantai, sillä meidän ruokapajan vuoksi heillä oli siirtynyt yksi työpäivä lauantaille. Olimme hieman myöhässä, vaikka olimme varanneet normaalin matkustusajan, mutta aina ei mene samalla tavalla, joten hieman jouduttiin muuttamaan konseptia perillä. Itse asiassa hommat alkoivat saman tien, joten käsien pesulle ja töihin vain. Kaikki ainekset olivat hankittuna Kostamuksesta, sillä olisi ollut hankala tullin kautta tuoda aineita, jotka ovat kiellettyjä. Ainakin perunat ovat kiellettyjä, ja kalan kanssa olisi ollut hankalaa kylmäketjun säilymisen vuoksi.

Kalat oli perattu ja matkalla olimme yhteydessä, että laittaisivat ruodot valmiiksi kiehumaan, voitimme siinä hiukan aikaa. Lapset olivat innostuneesti Raili Heikkilän opissa keiton teossa, pipareiden koristelussa ja vielä torttujenkin valmistuksessa. Meitä Suomalaisia opasti Tatjana Ivanitskaja pelmenien teossa. Pelmeneitä voi valmistaa erikoisella rautaisella lävistimellä tai sitten vain juomalasimuotilla ja käsin sulkemalla. Molempia tapoja käytettiin ja lopulta voisi sanoa, että tulos näytti aivan oikealta pelmeniltä.

Päivän ohjelmamme jatkui toisaalla, joten osa söi todella herkullista keittoa sekä pelmeneitä ja jatkoi matkaa eteenpäin, mutta suurin osa jäi vielä koko porukalla nauttimaan päivän antimista hieman rauhallisempaan tahtiin nauttien päivän antimista.

Harmillista oli myös se, että tarkoitus oli laittaa esille perinteisiä paikkakuntakohtaisia pöytiä, ja se toteutui nyt vain Kostamuksen osalta.











bottom of page